sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Postia Helsingin hallinto-oikeudelta

Palattuamme lomalta postin joukossa odotti kirje Helsingin hallinto-oikeudelta. Kirjeessä oli selityspyyntö (siis oikeasti selityspyyntö, eikä selvityspyyntö) liittyen naapurin valitukseen siitä, että Vantaan kaupungin rakennuslupajaos hylkäsi kyseisen naapurin oikaisuaatimuksen.

Selitys pitää kiikuttaa hallinto-oikeudelle ensi viikon aikana, joten kirjoitin ensimmäisen luonnoksen selvitykseksi viikonlopun aikana.

Naapurin valituksessa annetaan ymmärtää, että
  • rakennusvalvonta on myöntänyt rakennuslupamme ristiriitaisilla, virheellisillä ja väärin laadituilla rakennuslupapiirustuksilla.
  • rakennuksemme parveke ja sen alapuolella oleva autokatos ylittää rakennusalueen rajan rakennusvalvonnan yleisesti käyttämän linjauksen vastaisesti.
  • Vantaan kaupunkikuvaneuvottelukunta on syksyllä 2006 suorittanut toisen Viikatetiellä olleen rakennusprojektiin liittyen linjauksen, jonka mukaan vain pieni, rakennukseen integroitu parveke on mahdollista toteuttaa alueella.
  • parveke koetaan todella häiritseväksi, koska parvekkeelta on suora näköyhteys napurin asuntoon ja pihaan.
  • talomme harjakorkeus on liian korkea naapurirakennuksiin nähden, eikä siten sovi ympäristöön.
Valituksessa vaaditaan myönnetyn rakennusluvan hylkäämistä, parvekkeen ja sen alla olevan autokatoksen poistamista ja rakennuksen harjakorkeuden madaltamista.

Vantaan ympäristölautakunnan rakennuslupajaos antoi asiassa jo aiemmin marraskuussa oman lausuntonsa Helsingin hallinto-oikeudelle. Lausunnossa todetaan, että
  • julkisisvupiirustuksissa olevat virheelliset merkinnät korjataan teknisinä korjauksina. Epäselvyyttä etäisyyksistä rajaan tai rakennuksen sijainnista rakennuspaikalla ei ole, koska asemapirustuksissa etäisyydet ovat merkitty oikein.
  • alueen asemakaava on vuodelta 1985 eikä se enää tyydytä nykyisin rakentamiselle asetettavia tehokkuus- ja teknisisä vaatimuksia. Myös toteutunut rakentaminen on osaltaan vesittänyt kaavan määräyksiä. Esimerkiksi valittajan kiinteistölle ja tämän naapuritontille on sallittu rakentaa varastorakennukset tontin sisäisen rakennusrajaa ylittäen ilman poikkeamislupaa.
  • rakennuslupajoas pitää autokatosta ja sen päälle suunniteltua parveketta hyvin rakennukseen integroituna ja arkkitehtuurisesti paikalle sopivana. Parvekkeen koko määräytyy luontevasti autokatoksen mukaan.
  • etäisyys parvekkeelta valittajan rakennukseen on yli 10 metriä, joka on kaupunkiolosuhteissa tavanomaista huomattavasti pidempi etäisyys.
  • käytännössä kaikki uudisrakennukset ovat vanhempaa rakennuskantaa korkeampia mm. siksi, että teknisin määräyksin pyritään välttämään kosteus- ja homevaurioiden syntymistä ja energiatehokkuusvaatimukset johtavat myös rakennusten korkeuden kasvuun. Rakennuslupajaoston mielestä uudisrakennus soveltuu paitsi rakennuspaikalleen myös ympäristöönsä.
Pieni mielenkiintoinen seikka - jonka näkee vasta nyt kun kattotiiletkin ovat paikallaan - on, että rakennuksemme harjakorkeus on edellen silmämääräisesti mitattuna naapurirakennusta matalampi. Eli se siitä napurin argumentista, jonka mukaan "rakennus on liian korkea naapurirakennuksiin nähden, eikä siten sovi ympäristöön".

Muilta osin tulemme selityksessämme noudattamaan samaa linjaa rakennusvalvonnan lausunnon kanssa. Yllä mainitun pienen lisätiedon kirjoitamme kylläkin lausuntoomme. Olisi itse asiassa ihan mielenkiintoista, jos tieto saisi kaupungin tai hallinto-oikeuden virkamiehet aktivoitumaan mittaamaan meidän ja naapuritalon todelliset harjakorkeudet. Pidetään faktat faktoina.

En tiedä kauanko hallinto-oikeuden prosessi kestää. Lisätietoja käsittelyjärjestyksestä löytyy täältä.

Hieman tietenkin jännittää koko tämä touhu, kun emme koskaan aiemmin ole olleet hallinto-oikeudessa, mutta hyvin tässä tulee menemään. Jäämme positiivisin mielin odottamaan prosessin etenemistä. Olemme luottavaisia sen suhteen, että rakennuslupaamme ei evätä, parveke-autokatosta ei määrättä purettavaksi ja harjakorkeutta ei jouduta madaltamaan.

Kirjoitan tästä asiasta blogiini, koska haluan raportoida rakennusprojektimme vaiheista totuudenmukaisesti ja avoimesti. Tässä kirjoituksessa esittämäni asiat ovat lyhennelmiä alkuperäisistä teksteistä ja saattaa sisältää myös omia tulkintojani. Kaikki asiaan liittyvät asiakirjat ovat julkisia dokumentteja ja ne ovat ladattavissa KTweb:stä. KTweb on Vantaan kaupungin internetpalvelu, josta voi hakea kaupungin kokousten esityslistojen ja pöytäkirjojen asioita ja liitteitä sähköisessä muodossa.

5 kommenttia:

  1. Sitäpaitsi mitä se teille kuuluu, jos Vantaan kaupungin rakennuslupajaos hylkää jonkun valituksen? Eikös se olisi rakennuslupajaoksen asia selitellä päätöksiään?

    VastaaPoista
  2. Harri: Olet oikeassa. Teknisesti valitus ei koske niinkään meitä, vaan Vantaan kaupungin rakennuslupajaoksen päätöstä. Kuten tuossa kirjoitinkin rakennuslupajaos on jo marraskuussa antanut oman lausuntonsa asiassa. Siitä huolimatta asia kuitenkin koskettaa meitän, kun kerran on kyse meidän talosta ja kodista.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteistanne Mari, Niina ja Myöskin rakentaja. Valitettavasti en voi julkaista kaikkia kommentteja blogissani.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä Jonna & mies tässä valitus-, selitys- ja selvitysrumbassa! Kuvien perusteella talonne sopii oikein hyvin ympäristöön. (Ja tiedänpä kadunkin kun tässä metsikön toisella puolella asustellaan!)
    Minusta on hienoa, että kirjoitat näistäkin asioista reilusti ja rehellisesti! Ei se rakentaminen ole yhtä juhlaa ja vastoinkäymisiin pitää tottua ja tämä on yksi niistä. Mutta kuten kirjoitit argumentit ovat puolellanne. On tietenkin kurja jos naapurinne kokee, että teette parvekkeen vaan tuijottaaksenne heille. Luulisin, että enemmän teidän tulee katseltua sinne metsikköönpäin kun harvemmin sitä jaksaa naapureita ihailla vaan enemmänkin luontoa. :)

    t. raksaajaeukko (metsikön takaa)

    VastaaPoista
  5. Hei,

    kovasti tsemppiä yhdeltä vakkarilukijaltanne! Meilläkin raksaprojekti käynnissä ja voin vain kuvitella, miten harmittavaa tuollainen on, tässä projektissa kun riittää ihan muutenkin pähkäiltävää.
    Sitä paitsi talonne on mielestänne kaunis ja sopisuhtainen, toisin kuin suurin osa uudisomakotitaloista!

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!