tiistai 31. toukokuuta 2011

Edistystä ja takapakkia

Muuttotarkastus piti olla eilen. Ei ollut.

Muuttomiesten piti tulla perjantania klo 8. Eivät tule. Jouduimme perumaan

Jouduimme myös perumaan uusien kalusteiden toimitukset, jotka oli sovittu tälle perjantaille.

Eilen illalla käydessämme rakennustyömaan tilannetta läpi Jämerän edustajan kanssa päätimme aikalisästä. Uudesta aikataulusta ei vielä ole tietoa. Toivottavasti olemme viisaampia loppuviikkoa kohti...

Hyviä uutisia ovat sen sijasta seuraavat:
  • Sähkäri on saanut hommat kokonaan tehtyä ja sähkötarkastuksen pöytäkirja on jo viranomaismapissa. Sähköt ovat siis päällä talossa - ja kyllä nuo lamput ovat hienon näköiset :)
  • Yläkerran pesuhuone edistyy hitaasti mutta varmasti - ja se on juuri semmoinen kuin toivoimme. Hyvännäköinen kokonaisuus.
  • Katon läpiviennit saatiin vihdoin tehtyä tänään - sitä onkin jo odoteltu!
  • Maaurakointi on edistynyt ja lopputulos on jo nähtävissä. Tänäänkin tontille on ajettu kolme kuormallista kantavaa maata.
  • Viikonlopulla pidetty kotikirppis onnistui yli odotusten ja suurin osa tavaroista löysi uuden kodin. Loput kuskataan UFF:lle ja FIDAan, vain säkillinen tavaraa joudutaan heittämään roskalavalle.
Että semmoista tällä kertaa. *syvä huokaus*

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Kotikirppistä

Päätimme pikkusiskojeni avulla järjestää kotikirppikset, jotta pääsisimme eroon kaikesta ylimääräisestä. Suurimmat kalusteet olin jo aiemmin myynyt Huuto.netin kautta, mutta jäljellä oli kaikenlaista, vuosien varrella kerääntynyttä sälää. Koska säilytystilat uudessa kodissamme ovat minimaaliset, kaikesta tästä ylimääräisestä on päästävä eroon.

Käsintehty kyltti koristi ulko-oveamme.
Kirppisviikonlopuksi valitsimme tämän viikonlopun ja ensimmäinen päivä oli jo eilen. Sunnuntaina ovet ovat auki klo 11-15.

Myytävät esineet ovat miltei kaikki hyväkuntoisia, osa jopa käyttämättömiä: vaatteita, kalusteita, sisustustuotteita, kirjoja, lauta- ja palapelejä, pehmoleluja, lemmikkieläintarvikkeita, koruja, urheilutarvikkeita jne. jne.


Vaatetangolta löytyy myös merkkivaatteita kuten Rilsin jakkupuku sekä yhteensopiva pitkä leninki, Hillfingerin ja Sandin paitoja, Mexxin paitoja ja pukuja, jne.
Korut alkaen 50 senttiä/kpl - hinnoittelun startegiana on "kaikki pois".
Pikkusiskot jakelivat koko viime viikon lappuja lähilueen kauppoihin ja rappuihin. Viesti oli mennyt perille, sillä lauantaina klo 11 kotimme täyttyi ihmisistä. Itse olin hautajaisissa kaksi ensimmäistä tuntia kirppiksestä ja kuulemani mukaan oli ollut niin täyttä, että ihmiset olivat olleet kuin sardiinit purkissa.

Lauantain jälkeen yli puolet myytävistä tavaroista oli mennyt kaupan, ja päätimme yhdistää pikkumakuuhuoneen tavarat olohuoneessa myytävien tavaroiden kanssa. Päättelimme, että näyttäisi paremmalta, jos olohuone olisi sunnuntainakin pullollaan tavaraa, mieluummin kuin että tavarat olisivat ripoteltuna pitkin asuntoa.

Launtaina jälkeen jäljelle jääneet tavarat roudattiin olohuoneeseen.
Kokemukset kotikirppiksestä ovat ainakin tähän asti olleet pelkästään positiiviset. Paitsi, että tuotteiden kierrättäminen on trendikästä, se on myös oikeasti yleishyödyllistä. Joskus 15-20 vuotta sitten kotikirppikset olivat yleisimpiä - viimeseen viiteen huoteen en kuitenkaan ole kuullut, että olisi järjestetty suurelle yleisölle suunnattuja kotikirpputoreja.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Suojien alta pilkottaa koti

Kulunut viikko on ollut työntäyteinen ja raskas monella tavalla. Pientä kriisiä omasta takaa, raksahommia ja kotikirppistä ja siihen päälle vielä yhdet hautajaiset. Ja tietenkin palkkatyö siinä sivussa.

Tässä kuvia viikon edistysaskelista:

Parketin suojat ovat poistettu sekä ala- että yläkerrasta. Nyt parketti näkyy ensimmäistä kertaa näin isona pinta-alana.
Keittiösaarekkeelle on kasattu viimeiset tarvittavat työkalut. Loput ovat jo viety pois saunaan, jossa työmaa on vielä kesken. Takka saa antiikkilaastipinnan alkuviikosta ja myös takkaluukut asennetaan tuolloin.
LVI-urakoitsija on uurastanut huonekohtaiset säätöpanelit paikoilleen.
Jeld-wenin sisäovet ovat asennettu kuten myös Bauhausista hankkimani ovipainikkeet. Valkoinen ovi on mielestäni kivan näköinen lehmuksen vihreää seinää vasten..
Sähkäri on ystävällisesti asentanut Italiasta tilaamamme Bilumenin kattovalaisimen samalla, kun hän asensi katon muita sähköpiuhoja.
Valaisinta etsiessämme yksi kriteeri oli myös, että valaisimen pitää olla hyvän näköinen myös ylhäältä päin katsottuna.
Nyt väsymys on kova ja kierrokset korkealla. Yöunet ovat jäneet vähiin ja unohtelen asioita (tyypillinen stressin oire). Rakentaminen ei ole ruusuilla tanssimista eikä "avaimet käteen" -palvelua oikeasti ole. Itsensä on pakko pistää likoon tai asiat eivät etene halutulla tavalla, halutussa aikataulussa.

Taidanpa mennä saunan kautta nukkumaan... Zzzzzz...

Ps. Ensi viikolla pitäisi siivota raksalla ja pakata ja muuttaa - mikäli muuttotarkastus menee läpi!

torstai 26. toukokuuta 2011

Ulko-ovi ja maatöitä - enemmän kuvia ja vähemmän tekstiä...

Tänään asennettiin lopullinen ulko-ovi, Kaskipuun Rakka Thermo. Myös puuttuva lasisuikale laitettiin paikoilleen. Myöhemmin illalla lukkoseppäkin kävi paikalla asentamassa lopulliset lukot.

Hienohan tuo ovi on vaikka hieman jäin pohtimaan, olisiko ovi sittenkin pitänyt laittaa toisin päin eli kahva oikealla puolella... No, eipä auta jaarittelu enään. Siinä se nyt on ja siinä se pysyy. Loppupeleissä kai myös tottumiskysymys.

Asennustyöt alkavat. Lasi on jo paikoillaan.
Seuraavaksi ovi...
Siinä se nyt on.

Oven alapäässä, kun otetaan suojateippi pois,
on rosterinen suojalevy.
Myös maatyöt etenevät mukavasti. Viemäri on jo jonkun aikaa ollut valmis ja tänään saatiin myös hulevesiputket tehtyä. Kantavaa täyttömaata on tuotu tontille läheiseltä toiselta tontilta.

Tilanne aamulla.
Tässäkin kuva aamuisesta tilanteesta. Peltiarina on jo asennettu viimeistä hulevesiputkea varten.
Täyttömaata on kuskattu tontille mukavasti.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Porrasvalot - sähkäri on ollut tehokas!

Terawattin sähkärit ovat olleet todella tehokkaita ja aikovat saada talon sähköt valmiiksi tämän päivän aikana. Kävin tontilla sekä aamulla että illalla ja ero oli huomattava.

Tässä kuvia portaiden seinävaloista: Oversolin Tube -valaisin oli kyllä pitkään etsitty ja mieluinen valinta vaikkain ledvalaisin oli hinnakas.





Kattospottien asennuksen yhteydessä sähkäri törmäsi semmoiseen ongelmaan, että joissakin kohdissa koolaukset olivat liian lähellä valaisimia. Koska meille oli tulossa halogenispotit, spottien ympärillä olisi pitänyt olla suojaetäisyys palaviin materiaaleihin. Sen sijasta, että spotit sijoitettaisiin mielivaltaisesti mihin sattuu tai että katto tehtäisiin uudestaan, päätimme pikaisen harkinnan jälkeen vaihtaa halogenit ledeihin. Ledit, kun eivät generoi lämpöä, eivät myöskään tarvitse suojaetäisyyksiä. Onneksi olimme jo sähkösuunnitelmissa ottaneet huomioon tulevaisuden valaisinratkaisut ja kaikissa kohdissa oli varaus ledeille. Tarkoituksenamme oli vaihtaa halogenit ledeihin sitten joskun tulevaisuudessa, kun ledit olisivat edullisemmat. No eihän tuo pikaratkaisu maksanut kuin noin 300 euroa lisää, kun vaan polttimot vaihdetaan lennosta.

Myös muualla talossa on tapahtunut. Yläkerran pesuhuoneen lattia on jo melkein kokonaan kaakeloitu. Suihku on jo asennettu ja huomenna pesuhuoneeseen asennetaan vielä kalusteet (allaskaappi, pesuallas ja peilikaappi) sekä Geberitin seinä-wc.

Jalkalistat ovat paikoillaan ja viimeiset maalaustyöt ovat meneillään. Pitäisi vielä tehdä keikka Ikeaan, että saisimme eteisen penkin ja yläkerran pesuhuoneen lisäkaapit hankittua ja asennettua.

Vuosi sitten Tallinnasta ostetut talon numerokyltit vietiin viikonloppuna raksalle ja ne koristavat pian talon seinää.

Nämä kyltit hankittiin jo viime kesänä Tallinnasta.
Myös punainen raksapostilaatikko - semmoinen muovinen ja simppeli - on siirtynyt appivanhempien talon juuresta tien varteen ja sitä koristaa samainen yhdistelmä: 2b.

Sähkörasioita ja keittiön välitilan kaakeleita

Raksalla on tänään pyörinyt ennätysmäärä työmiehiä. Sähkärit, putkarit, tumpuri ja laatoittaja - nämä AINAKIN!

Myös tulosta on syntynyt:

Olohuoneen viihdekeskuksen pistokkeet ovat puoliksi valmiita.
Valaisinkatkaisija himmentimellä.
Päämakuuhuoneen taulutelevision pistokkeet ovat noin 1 500 mm korkeudella keskellä seinää.
Keittiön valkoinen työtaso on saanut seurakseen Oras Cubista keittiöhanan pesukoneventtiilillä sekä Pukkilla Cacao Trendstone kaakelit.
Sähkökeskus on löytänyt paikkansa tekniseen tilaan.
Myös putkari on jättänyt todistusaineistoa läsnäolostaan.
Illalla kävimme raksalla asentamassa Ikean Pax-liukuovikaapiston valmiiksi. Runko oli koottu jo sunnuntaina ja tänään laitettiin lasiset liukuovet paikoilleen. Olipa siinä muuten puuhaa... Yritän muistaa ottaa kuvat kyseisestä liukuovikomerosta, kun aamulla menen taas raksalle...

Seitsemän ja puolen tunnin kuluttua minun pitää jälleen olla raksalla. Parasta siis mennä yöpuulle mahdolllisimman pian, sillä nyt rupeaa raksaväsymys iskemään. Eilenkin valvoin myöhään meilaillessa eri urakoitsijoille viime hetken ohjeita ja TIETENKIN on myös pakko päivittää uusimmat raksakuulumiset blogiin.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Väriä elämään, eiku seiniin

Yläkerran seinät saatiin maalattua viikonlopun aikana. Pikkumakkarieden seinät saivat väriä pintaansa ja kaikki muut seinät maalattiin ihan vaan maalarinvalkoisella.



Yläkerta on siis aika lailla valmis listoja, ison makuuhuoneen tapettia ja pesuhuonetta lukuunottamatta. Jotain muutakin pientä kojailemista tarvitaan toki vielä, mutta lähinnä kosmeettista semmoista...

Voimme siis todeta, että meillä on loppurutistus meneillään!

maanantai 23. toukokuuta 2011

Valkoinen keittötaso kivikomposiitista saapui - ja unelmat täyttyivät

Keittiön kivikomposiittitaso tuotiin tontille viime viikolla perjantaina ja se on vain niin hienon näköinen. Maksoihan se maltaita laminaattiin tai jopa puuhun verrattuna, mutta nyt, kun näen sen ja voin tunnustella sitä omin käsin, tiedän tehneeni oikean päätöksen. Taso on ehdottomasti rahansa arvoinen.

Appiukko vitsaili, että olemmeko tilanneet hautakiven (auton kyljessä oli teksti "Sisustuskivet, rakennuskivet ja hautakivet"). No ei sentään! Tässä tulee Loimaan Kiveltä tilaamamme keittiötaso!
Painoa tuolla lastilla oli noin 280 kg.
Keittiöallas on kiinnitetty tasoon altapäin valmiiksi..
Valkoista pintaa... On muuten niin sileä käden alla.
Keittiötasot painoivat yhteensä vajaat 300 kiloa ja sitä kannettiin sisälle neljän miehen voimin. Kaikki meni hyvin eikä tasot tai seinät saaneet kolhuja. Kohta puolin taso olikin jo paikoillaan. Viimeinen kiinnitys liimalla on vielä tekemättä.

Tuolta pahvien alta se pilkottaa...
Eikö olekin hieno? Me like.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Kuvia portaista

Hovinikkarin asentaja sai työt tehtyä yhdessä päivässä. Olemme erittäin tyytyväisiä itse portaisiin sekä saamaamme asiakaspalveluun ja asentajan ammattitaitoon. Suosittelemme.

Alla kuvapläjäys portaista. Valitettevasti urakoitsija kerkesi jo piilottaa askelmat suojapahvien alle, mutta saanette kuitenkin ajatuksen siitä, miltä ne näyttävät.







perjantai 20. toukokuuta 2011

Kuvia portaan asennuksesta

Portaan asennus alkoi perjantaina aamukuudelta. Oikein hienolta näyttää!

Tässä kuvasaldoa, kun asennus oli puolivaiheessa:

Valkoiset reisilankut ja tolpat, askelmat ja käsijohteet tumman ruskeat, kuten parkettikin. Hienoa!
Kuvan etualalla kaidelasit. Näyttävät vaarallisen teräviltä...
Yläkerrasta napsittu kuva.
Tuolta se tulee... Vähän lisää vielä niin ylettyy ylös saakka...

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Liukuovikaappeja ja muita raksakuulumisia

Raksalla tapahtuu paljon. Ja ripeästi. Liukuovikomerot asennettiin tiistaina. Tässä tulos:

Eteinen ulko-oven suunnasta katsottuna.
Eteinen toisesta suunnasta katsottuna.
Päämakuuhuoneen korkeat lumenvalkoiset liukuovet. Kaapin
vasemmalla puolella olevalle seinälle tulee viininpunainen tapetti,
joka korostanee kivasti valkoisia ovia..
Hyllyjen yläpuolelle on jätetty vapaata tilaa kattorajaan saakka.
Sinne on tarkoitus varastoida semmoiset asiat, joita tarvitaan harvemmin.
LVI-kalusteita tuotiin tontille tänään keskiviikkona. Putkarit ja sähkärit aloittavat loppurutistuksensa maanantaina.

Mies pahastui, kun sanoin, että tuossahan on minun poreamme.
Kuulemma hänkin aikoo nauttia siitä - hyvä niin...
Meille tulee Oras Cubista -hanat kauttaaltaan.
Ensimmäinen ovikarmi on asennettu! Jeldwen ei enään valmista 2-peilisiä Trend-ovia, joten jouduimme tyytymään yksipeilisiin oviin...


Yläkerran kylpyhuoneen seinä on saanut ensimmäiset mosaiikkilaatat kylkeensä. Hienolta näyttää vaikkakin tämä kuva on hieman epätarkka ja suttuinen.


Yleiskuvaa raksalta:

Kuvan etualalla ovat portaan osat - porras on tarkoitus asentaa perjantaina.
Taka-alalla vaemmalla poreamme ja muut LVI-kalusteet. Taustalla näkyy
myös eteisen liukuovikomero.
Yläkerrassa seiniä on maalattu kovaa vauhtia. Tavoitteena on saada yläkerta maalattua ennen viikonloppua. Viikonlopun aikana kokoamme Ikeasta hankkimamme Pax-komeron omin voimin. Sitä varten komeron taakse jäävä seinä on oltava maalattu.

Perjantaina Loimaan kivi toimittaa meille keittiön kivisen työtason ja urakoitsija lupasi asentavansa sen puolestamme.

Ensi viikolla Takka-Jaska laittaa takan kyljestä vielä uupuvan antiikkilaastin, kaakelit ja takkaluukut. Hormi on edelleen hieman työn alla.

Ensi viikon tiistaina Ikean kumppani Kokodiili käy asentamassa keittiön puuttuvan oven, jonka jälkeen saamme myös jääkaapin paikoilleen.

Ai niin, sitä lekapapua tuli sitten tilattua 50 kuutiota Saint-Gobain Weberiltä. Ostettuaan Maxitin, Weber on suurin piirtein ainoa lekasoran valmistaja Suomessa, joten kilpailua ei kovasti ole. Weber on muuten myös se joka toimittaa sorat Anpelle ja Harjun Betonille, joista osa teistä lukijoista vinkkasi... Weberin toimittama nuppi lekasoraa kuljetetaan Kuusankosken tehtaalta ja kipataan tontillemme perjantaina.

Että semmoista tohinaa raksalle kuuluu tällä hetkellä :)