perjantai 22. toukokuuta 2015

Kukkapenkin uusiminen

Muutimme nykyiseen kotiimme kesällä 2011. Kesällä pihalle rakennettiin terassi ja lämpimän syksyn ansiosta perustin vielä marraskuussa ihka ensimmäisen kukkapenkkini.


Rrrrrakastan tulppaaneja ja siksi olikin selvää, että tulppaneeja piti olla. Aloittelevana puutarhurina todellisuuden taju taisi häikäistyä, koska tuohon ensimmäiseen penkkiin istutin vain tulppaneeja ja muita sipulikukkia, ja paljon niitä.

Olihan kukkaloisto komea seuraavana keväänä, mutta kun sipulikukkien kukinta-aika oli ohi, jäljelle jäi vain kellastuneet varret.


Pihatöitä jatketiin kesällä 2012 lisäämällä kukkapenkkejä ja laittamalla valmisnurmikko. Kesät 2013 ja 2014 vierähtivät nopeasti ohi muissa pihan perushommissa ja tulppaanipenkki sai olla semmoisenaan.

Vasta tänä keväänä olen saanut aikaiseksi purkaa kyseisen ensimmäisen kukkapenkin järkevöittääkseni penkin kukkaloistoa. Uusi sävel on, ettei pelkästään saa olla tulppaaneja vaan korkeita ja matalia sekä eri aikaan kukkivia kukkia sekaisin. Käytännössä siirtelen perennoja sieltä täältä puutarhaa, ja yhdistelen niitä uudestaan oman silmän ja sydämen mukaan.

Alla näkökulmaa parin tunnin työn jälkeen, jolloin vanhat on siivottu pois rikkaruohoineen ja ensimmäinen 1,5 metriä uutta kukkapenkkiä on valmiina.


Kukkapenkin vasemmalle sivustalle istutin kolme kappaletta muualla jo isoksi kasvanutta herttavuorenkilpeä. Keväällä lahjaksi saadut narsissit istutin penkin vasempaan etukulmaan. Talteen otetut sipulit istutin uudestaan ja lähinnä semmoisille paikoille, jossa kuivuneet varret eivät haittaa. Nyt siirron jälkeenne näyttävät hieman ränsistyneiltä, mutta josko sitten ensi keväänä nähdään visuaalinen tulos!


Isoon, puoliksi maan alle kaivettuun kukkaruukkuun siirsin orvokkeja. Koristelin multapintaa valkoisilla kivillä. Tarkoituksena on leikata orvokit lyhyeksi kukinnan jälkeen siinä toivossa, että ne kukkisivat vielä kerran loppukesällä.

Ehostetun kokonaisuuden kruunaa oman kompostin multa, jota levitin vanhan mullan päälle.


Lopuksi vielä dokumentaatiota siitä, että mies on hoitanut nurmikossa olevia läikkiä. Pahimpiin paikkoihin on kylvetty uusia nurmikonsiemeniä ja laitettu ohut kerros kompostimultaa päälle. Nurmikko on jo ajettu ensimmäisen kerran tänä vuonna ja kasteluharrastuskin on aloitettu.


Jaahas. Mitäköhän sitä saisi aikaiseksi tulevana viikonloppuna?! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!